6.7.2016

Miljoonasade : Sähköinen Rouva Maa




MILJOONASADE  :  Sähköinen Rouva Maa



Sateen ääni  p2016

Ylen ”We want more” televisio-ohjelman innoittamana v. 2014 yhteen palannut Miljoonasade yhtye on julkaissut pitkästä aikaa uuden albumin. Edellinen kokopitkä julkaisu näki päivänvalon jo vuonna 2000 ( ”Siskon luo San Diegoon” ), jonka jälkeen yhtye on julkaissut satunnaisesti vain yksittäisiä kappaleita.


Sähköinen Rouva Maa” -niminen albumi on rennolla mutta kuitenkin ammattitaitoisella otteella kokoon keitetty ääniteos. Sanoittajavelho Heikki Salon oivaltavasti riimittelemillä teksteillä laulut on aina saatu toimimaan sujuvasti, ja niin tälläkin kertaa. Uuden levyn kappaleet osoittavat, että Salon tekstityskynä ei ole ehtynyt yhtyeen pitkän levytystauon aikana vaan tuloksena on perinteistä ja hyvin tunnistettavaa Miljoonasadetta. Kappaleet sisältävät pieniä elämänmakuisia tarinoita tiivistettynä muutamaan minuuttiin, taito joka niin monilta yhtyeiltä nykyaikana puuttuu.


Albumi onkin kokonaisuudessaan helppoa kuunneltavaa ja sen parissa viihtyy. Nähtäväksi jääkin, innostuuko yhtye levyttämään vielä lisää uutta musiikkia tulevina vuosina ja jopa  tiiviimpää tahtiin?   (KK)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti