17.5.2016

Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiiri - syksy 2016

Syksyllä luemme ensin professori Keijo Korhosen muistelmia ja leikkaamme sitten lähes sata vuotta taaksepäin venäläisen kirjailijan Maksim Gorkin lapsuuteen. Molemmat kirjailijat ovat kirjoittaneet trilogian kasvustaan yhteiskunnalliseksi keskustelijaksi. Kolmanneksi palaamme taas Suomeen, Matti Pulkkisen esikoisteos kertoo maaseudun murrosvuosista 1960-luvulla



ke 21.9.2106 klo 17
Keijo Korhonen: Poika

WSOY, 2001. – 149 s.
Tekijä kertoo pikkupojan muistikuvina, miten vuosina 1939–1945 sotien sekä puutteen ajan suuret tapahtumat heijastuivat syrjäisen kainuulaiskylän elämään. Kirja on samalla kunnianosoitus sille suomalaiselle aikuisväestölle, joka kesti vaikeat ajat kuusi vuosikymmentä sitten.
Teoksen jatko-osa Koulukas kertoo kouluvuosista 1945-1953 Kajaanissa. Kolmas osa on nimeltään Ruotumies, siinä seurataan opiskeluaikoja sekä kerrotaan diplomaatin ja ministerin tehtävistä.



ke 12.10.2016 klo 17
Maksim Gorki: Lapsuuteni

Teos ilmestyi ensimmäisen kerran suomeksi 1944 kääntäjänä Heikki   Välisalmi ja kustantajana Työväen sivistysliitto. Ilmestynyt myös Tammen kustantamana sarjassa Kurki-kirjat, suomennos Juhani Konkka.
Tämä kirja kuuluu venäläisen realistisen romaanin merkittävimpiin teoksiin. Se on Maksin Gorkin (1868-1936) omaelämäkerrallisen trilogian ensimmäinen osa. Trilogian myöhemmät osat ovat Maailmalla ja Nuoruuteni yliopistot.
Aleksei joutuu muuttamaan isoisän ja isoäidin taloon, kun hänen isänsä kuolee. Myös äiti loittonee Aleksein elämästä, jonka keskipisteeksi tulee paljon kokenut ja paljon kärsinyt isoäiti. Hänen rakkautensa ja hänen värikkäät kertomuksensa ja satunsa tuovat lämpöä siihen ankeuteen, joka isoisän talossa vallitsee.



ke 16.11.2016 klo 17
Matti Pulkkinen: Ja pesäpuu itki

Gummerus, 1977. – 326 s.
Esikoisteoksessaan Matti Pulkkinen kertoo pohjoiskarjalaisesta kyläyhteisöstä ja sen asukkaista 1960-luvulla. Kyläläisten elämä häineen, hautajaisineen ja arkisine askareineen on nykypäivää, johon menneisyys kietoutuu läheisesti. Kylä elää muutosten aikaa. Meneillään on yhteiskunnan rakennemuutos; väki siirtyy kaupunkeihin ja maaseutu autioituu, kun nuoriso muuttaa Helsinkiin ja ikäihmiset vanhainkotiin.
(takakannesta)
”Hauska, kipeä, huikea kirja: Romaani Koppelon kylästä, sen loistoajoista ja kuolemasta, hurja kertomus Suutaristen mahtisuvusta ja vähäisistä Kareisista, loitsu ja manaus, joka näyttää miten ihmiset voivat tehdä toisilleen hyvää ja pahaa.” (Mervi Koski/ Sanojen aika)




ke 14.12.2016 klo17
Olli Jalonen: Poikakirja



Otava 2010. - 256 s.
Olli on tavallinen kansakoulupoika, joka lukee Pikku Jättiläistä, pelaa Fortunaa ja rakentelee kaverien kanssa omatekoisia pommeja. Sisaria on neljä, Anna-Liisa ja kaksoset ovat vanhempia, Pieni vuoden nuorempi. Pieni ei käy koulua ja on erilainen kuin muut. Kuusikymmenluvun todellisuuteen kuuluvat jatkosodan arvet yhtä itsestään selvästi kuin Animalsin House of the Rising Sun. Suurvaltojen Mars-lennot muovaavat poikien tajuntaa siinä missä opettajan Suur-Suomi-fantasiat. Koulupojan yhtä aikaa universaaliin ja aikaan sidottuun maailmaan kuuluvat niin tytöt ja rakkaus kuin välituntien armoton kenttäoikeus. Linja-autossa matkaa näyttelyvalas, haudat sortuvat sorakuoppaan. Kaikki on totta ja läsnä, eikä salaisuuksia paljasteta kenellekään. Olli Jalonen piirtää herkkien, latautuneiden yksityiskohtien kautta kuvaa Suomesta vanhan ja modernin leikkauspisteessä. (Sini Kiuas/ Sanojen aika)



Kirjoista ja kirjailijoista voi lukea lisää Kirjasammosta
http://www.kirjasampo.fi


Kirjaston lukupiiriin ovat tervetulleita kaikki, jotka haluavat keskustella kirjoista tai kuunnella kirjojen innoittamaa keskustelua.


Lisätietoa: Leena Marja Tikkanen
kaupunginkirjasto@kajaani.fi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti