29.2.2016

Tuutikki Tolonen: Mörkövahti



Tuutikki Tolonen: Mörkövahti. Tammi 2015.

Tuutikki Tolonen on suomussalmelaissyntyinen sanataideopettaja ja lastenkirjailija, jonka teos Mörkövahti voitti joulukuussa jaetun Arvid Lydecken –lastenkirjapalkinnon. Mörkövahti kertoo jännittävän tarinan Hellemaan perheestä, johon kuuluvat äiti, isä ja lapset Hilla, Kaapo ja Maikki. Perheen äiti on kesän aluksi voittanut kahden viikon rentoutusleirimatkan Lappiin. Palkintoon kuuluu myös tuolle ajalle kotiin tuleva lastenhoitaja, koska perheen isä on työmatkalla ja usein poissa kotoa. Lastenhoitaja onkin melkoinen yllätys, sillä lähetti tuo ovelle hahmon, joka on tehtäväänsä täydellisesti koulutettu puoli-ihminen, kiltti mörkö. Mukana seuraa käyttöohje.

Äiti lähtee leirille ja lapset jäävät mörkölapsenvahdin hoitoon odottamaan isän kotiin tuloa. Mörkö asettuu taloksi ja lapset ryhtyvät ottamaan selvää sen tavoista. Avuksi löytyy kirjastosta vanha tietokirja möröistä ja varsinkin nuorin lapsista Maikki omaa herkkyyttä ymmärtää mörköä ja kommunikoida sen kanssa. Lapsille alkaa vähitellen selvitä, että joissakin muissakin lapsiperheissä on samanlainen tilanne: vanhemmat ovat poissa ja mörkö on tullut hoitamaan lapsia.

Yhdessä lapset muodostavat telttaleirin läheisen metsän reunaan ja möröt katoavat jonnekin. Perheen isäkin pääsee viimein kotiin. Lapsille selviää, että möröt haluavat palata kotiinsa ja etsivät keinoa päästä sinne. Kotiinpaluu onnistuu vain, jos kaikki möröt yrittävät yhdessä. Lopulta väylä kotiin löytyy ja loppuratkaisun yhteydessä sattuu yllättävä käänne, joka jättää lukijan odottamaan tarinalle jatkoa.

Tarinassa on sopivassa määrin jännitystä ja vaihtelevia käänteitä, yöllisiä metsässä liikkumisia ja outoja vieraita, mutta fantasian vastapainona tarinassa kuvataan arkista lapsiperheen elämää, lasten neuvokkuutta ja toisista välittämistä. PA

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti