24.8.2015

Per Olov Enquist: Kolmen luolan vuori



Per Olov Enquist: Kolmen luolan vuori. Suom. Marja Kyrö. Tammi 2004.

Per Olov Enquist on tunnettu ruotsalainen kirjailija, joka kirjoittanut monia palkittuja teoksia. Kolmen luolan vuori on hänen ensimmäinen lasten kirjansa, jonka hän alun perin kirjoitti lastenlapsilleen. Kirja perustuu tositarinaan ja on hyvin jännittävä kertomus isoisän, neljän lapsenlapsen ja Miska-koiran seikkailusta erämaassa. Tarinassa matkataan isoisän kesämökille, joka sijaitsee Ruotsin vuoristoalueella Norjan rajan läheisyydessä. Mökin vieressä kohoaa korkea vuori, jolle retkeläisten on tarkoitus nousta ja tutkia kolmea luolaa. Aluksi tehdään retki lähimpään luolaan, jonne perustetaan perusleiri. Jo tällä retkellä törmätään levottomasti käyttäytyviin metsän eläimiin ja Miska-koira vainuaa jotain outoa. Seuraavana päivänä Miska ohjaa heidät merkittävän löydön äärelle. Liikkeellä on salametsästäjiä, jotka ovat saaneet tuhoa aikaan.

Sitten lähdetään nousemaan. Välillä yövytään luolassa ja kun määränpää on jo lähellä ja kaikki innokkaita sen saavuttamaan, tapahtuu jotain odottamatonta, joka pakottaa lapset ja isoisän äärimmäisiin ponnistuksiin. Tarina juoni ei etene mitenkään tavanomaisesti, vaan juonen käänteet ovat yllättäviä, kuten tositarinoissa monesti on.

Toivottavasti nuoret lukijat jaksavat kahlata kirjan verkkaisesti etenevät alkusivut, koska seikkailun päästessä vauhtiin on tarina niin jännittävä, että alakouluikäiset se tempaa kyllä mukaansa. Kirjassa lapsenlapset ovat nuoria, viidestä yhdeksään vuotiaita ja kirja on melko helppolukuinen. Päähenkilöt seikkailevat myös 2011 julkaistussa teoksessa Kolmannen luolan salaisuus. PA

12.8.2015

Crazy Cavan and The Rythm Rockers





Crazy Cavan and The Rhythm Rockers :  Rockin’
Charly  p 2014

Pienimuotoista mainetta ympäri maailmaa 1970-80 lukujen vaihteessa niittäneen Walesilaisen rockabilly-yhtyeen Crazy Cavan and The Rhythm Rockersin vastikään julkaistu pienoisboxi Rockin’ sisältää viisi yhtyeen 70-luvulla ilmestynyttä albumia.

Kokoelma sisältää levyt: Crazy Rhythm [1975], Rockability [1976], Our Own Way Of Rockin' [1977], Live At The Rainbow [1978] ja Mister Cool (julkaistu aiemmin nimellä Still Crazy) [1979]. Mukana on myös 20-sivuinen tekstiliite. 

Tötterötukat, läskipohjakengät ja Teddy-solmiot koristeellisine solkineen ovat kautta aikain kuuluneet Teddy boy -kulttuurin tyylivalikoimaan ja rockabilly musiikkina. Yhtenä tyylisuunnan eturivin artisteista mainitaankin juuri Crazy Cavan yhtye, joka oli Suomessakin hyvin suosittu tuona aikana ja keikkaili maassamme ahkerasti.

Yhtyeen tunnetuimmista kappaleista mm. Teddy Boy Boogie, My little sister’s gotta motorbike, Rockabilly Rules OK ja Bonnie löytyvät itseoikeutetusti tältä kokoelmalta, joka herättää kuulijassaan nostalgisia muistoja. Vaikka ajanhammas onkin puraissut varsinkin soundipuolelle niin Cavan Grogan miehistöineen puolustaa paikkaansa rockabilly genren tyylipuhtaana edustajana. (KK)

3.8.2015

Kingsman - salainen palvelu




Kingsman – salainen palvelu (dvd)

Kingsman on Mark Millarin ja Dave Gibbonsin sarjakuvaan perustuva leffa. Elokuvan ohjaaja Matthew Vaughn teki aiemmin mainion sarjakuvasovituksen Millarin Kick-Ass -sarjakuvasta. Heti alusta lähtien on selvää, että ihan ryppyotsaisimmasta agenttiseikkailusta ei ole kysymys.

Harry ”Galahad” Hart (Colin Firth) on salaisen yksityisen Kingsman-järjestön huippuagentti, joka ottaa kuolleen kollegansa pojan, Eggsyn (Taron Egerton), siipiensä suojaan ja Kingsman-koulutukseen. Samaan aikaan maailmanjärjestystä uhkaa mediamiljardööri Valentine (Samuel L. Jackson), jonka mielestä ihmiskunta on maapallon parin virus. Kingsmaneja tarvitaan hätiin!

Mielipuoli pahis on selvä kunnianosoitus mm. Bond-elokuvien vastaaville. Oikeastaan Kingsman on muutenkin hatunnosto erityisesti Roger Mooren Bondeille ja muille agenttileffoille, jotka saavat osansa parodioinnista. Kaikesta näkee, että tekijät ovat olleet liikkeellä rennolla otteella ja pilke silmäkulmassa. Jackson hoitaa hommansa taatulla ammattitaidolla. Colin Firth yllättää positiivisesti, eikä miestä ole totuttu näkemään tämän tyylin leffoissa. Brittileffojen konkarit Michael Caine ja Mark Strong vetävät ihan mukiinmenevät roolisuoritukset ja myös nuori kyky Egerton selviää kunnialla. Mark ”Luke Skywalker” Hamill nähdään pienessä roolissa.

Kingsman olisi kaivannut pientä tiivistystä. Nuorten agenttien koulutusaikaan tuhlataan liikaa aikaa ja hersyvän roolin tekevälle Firthille olisi suonut enemmän tekemistä. Sen verran hyvin mies hoitaa pataan vedon! Mätkintäkohtauksissa on rujoa meininkiä ja ruumiita tulee melkoisen runsaasti, kirkkokohtauksessa varsinkin. Jos pitää Kick-Assin tyylisistä leffoista ja yleensä sarjakuvamaisen ultraväkivallan ja huumorin yhdistelmästä, Kingsman toimii. Ikäraja elokuvalle K16.

JO