6.5.2015

King's Singers : Postcards








King's Singers
Postcards
Signum Records 2014



King´s  Singers on brittiläinen a cappella –lauluyhtye, jota pidetään yhtenä alansa kansainvälisistä huipuista. Yhtye laulaa monipuolista ohjelmistoa keskiaikaisista madrigaaleista Beatles  -sovituksiin.Alunperin se perustettiin Cambridgen yliopiston King´s Collegessa, jossa yhtyeen perustajajäsenet opiskelivat ja aloittivat yhdessä laulamisen. Aikojen kuluessa siinä on laulanut parikymmentä laulajaa.
Lauluyhtye kiertää jatkuvasti konsertoimassa ympäri maailmaa. Matkojen yhteydessä se on tutustunut eri maiden lauluperinteisiin.  Albumille  Postcards on kerätty lauluja yli 20 eri maasta myös yksi Suomesta. Yhtyeen entinen jäsen Bob Chilcott on sovittanut uudelleen suomalaisen kansanlaulun Tuoll´on mun kultani. Esiintyessään ympäri maailmaa lauluyhtye on käyttänyt monia näistä lauluista ylimääräisinä kappaleinaan. Samalla levy on kunnianosoitus lauluyhtyeen faneille. Laulut ovat ohjelmiston kevyemmästä päästä.
Suomessa King´s Singers on vieraillut useasti, viimeksi viime vuoden syksyllä. King´s  Singersin tunnistaa virheettömästä samanaikaisesta intonaatiosta ja ajoituksesta. Hiottu ammattitaito ei ole kuitenkaan vetänyt vakavaksi vaan esityksissä huokuu lämmin tulkinta ja brittiläinen huumori.(HH)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti