19.12.2014

Kirjaston lukupiiri kevät 2015


ke 21.1.2015 klo 17            Aki Ollikainen : Nälkävuosi, 2012

Esikoiskirjailija Aki Ollikainen vie lukijansa keskelle suuria nälkävuosia, ajanjaksoon, jolloin kuoleman väri oli valkoinen ja se valkoinen levittäytyi kaikkialle. Ollikainen kertoo julman ja traagisen tarinansa koruttomasti mutta kauniisti, turhia paisuttelematta mutta sydämeenkäyvästi. Mataleena perheineen jää elämään pitkäksi aikaa lukijan mieleen. (www.kirjasampo.fi)

ke 18.2.2015 klo 17            Ilmari Kianto : Turjanlinnan satukirja, 1915

Ilmestynyt sekä Risto Mäkisen että Maileena Kurkisen kuvittamana
Kiannon yhä hyvin suosittuja, omille lapsilleen kertomia satuja.

ke 18.3.2015 klo 17            Kalle Päätalo : Ihmisiä telineillä, 1958

Kalle Päätalo muurasi kirjallisen tuotantonsa peruskiven teokselle Ihmisiä telineillä. Jo siinä hänet nähdään työstä innoittuvana, työn kunnioittajana. Myös ihmiskuvaus on puhjennut kukkaan ensi yrittämällä, vivahteikkaana ja eloisana. (www.kirjasampo.fi)

ke 15.4.2015 klo 17            Eeva Joenpelto : Tuomari Müller, hieno mies, 1994

Eeva Joenpellon Tuomari Müller, hieno mies on yksi hänen kaikkein komeimmista romaaneistaan. Se on säälimättömän tarkkanäköinen kuvaus nykymaailman järjettömästä menosta, rahan tietä kulkevista ihmisistä. Ja suvusta, jossa isien synnit kostautuvat niin pojille kuin tyttärillekin. (takakansiteksti)

ke 6.5.2015  klo 17             Pentti Haanpää  (1905 – 1955) : Juttuja.

Pentti Haanpää on suomalaisen kirjallisuuden omintakeinen tarinoiden kertoja, jonka kielenkäytössä yhdistyvät kansanomainen sanomisen taito ja filosofinen viisaus. Pentti Haanpää oli myös yhteiskuntakriitikko ja itsenäisyyden ajan Suomen ainoa tunnettu kirjailija, jonka teoksia kaikki kustantajat ovat kieltäytyneet julkaisemasta. (Kansallisbiografia)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti