14.4.2014

Rush

Rush (blu-ray + dvd -combo)

1970-luvun formula-maailmaan sijoittuva Rush kertoo James Huntin (Chris Hemsworth) ja Niki Laudan (Daniel Brühl) tositarinan. Hunt on naisiin ja viinaan menevä huikenteleva playboy, kun taas Lauda on pedantti, omaan formula-uraansa täysillä keskittyvä perfektionisti. Kumpikin kuitenkin omalla tavallaan äärimmäisen lahjakas huippukuski.

Rush on ohjaaja Ron Howardin uralla yllättävä aluevaltaus, mutta hän on onnistunut rakentamaan tarinan siten, että elokuva pysyy koko ajan kiinnostavana. Toki tosielämän tapahtumia on siloteltu paremmin Hollywood-muottiin sopivaksi ja Rush onkin viihdyttävä paketti alusta loppuun. Elokuvan tarina huipentuu taisteluun vuoden 1976 Formula 1 -mestaruudesta. Laudan paha loukkaantuminen Nürburgringin osakilpailussa toi oman mausteensa parivaljakon tiukkaan taistoon. Onnettomuuden jälkeisiä tapahtumia kuvatessaan leffa on vaikuttavimmillaan ja Brühlin hieno roolisuoritus ansaitsee erikoismaininnan.

Yleensä autourheiluelokuvat eivät nosta henkilökohtaisia odotuksia kovinkaan korkealle, mutta Rush yllätti erittäin positiivisesti. Vaikka elokuvassa on paljon hienosti tehtyjä ja kuvattuja kisakohtauksia, niin tarinan keskiössä on kuitenkin henkilöhahmot ja kahden miehen kilvoittelu niin radalla kuin radan ulkopuolella. Ron Howard on tehnyt yhden kaikkien aikojen parhaista autourheiluelokuvista ja tämän leffan pariin kannattaa ehdottomasti istahtaa, vaikkei formuloista niin välittäisikään.

Niki Lauda porskuttaa taustalla formula-kuvioissa edelleen, James Hunt kuoli vuonna 1993 vain 45-vuotiaana sydänkohtaukseen.

JO

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti