30.5.2012

Lukupiirin kesävinkit

Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiiri

keskiviikkona 9.5.2012
Veikko Huovinen Konsta Pylkkänen etsii kortteeria (WSOY 2004)

Lukupiirissä saattelimme Konstan vanhuuden asuinsijoilleen Kainuuseen.

Sama vanha Konsta, joka nuorena miehenä Lentualla tutki luonnon ihmeitä vaeltaa tottuneesti metsien halki. Askel on rauhallisempi ja lepotauot pidempiä kuin ennen, mutta mieli on virkeä. Ukko on ”käpsäkästi olemisen syrjässä” edelleen. Vanhaa ja tuttua, menneen muistelua ja rauhallista eloa hän etsii. Naisihminenkin on tullut tutuksi sen verran, että tietää, miten hänet voittaa puolelleen, joten löytyyhän se kortteeri. - Selman ja Hempan pihamökkiin jätimme hänet odottamaan kesää ja pohtimaan elämän arvoituksia.

Lukupiiriläiset lähtivät myös kesätauolle. Syksyn tapaamisiin jäi vielä kaksi Veikko Huovisen teosta.

”Pojan kuolema” on aiheena 19. syyskuuta 2012 klo 17.
”Luonnonkierto : novelleja, pakinoita, lyhyitä erikoisia 1950-2001” (Siltala, 2012) luetaan lokakuussa, aika sovitaan myöhemmin.

Kiitokset jälleen kaikille lukupiiriin osallistuneille! Kevään aikana kirjaston lukupiiri kokoontui viisi kertaa ja siihen osallistui 75 henkeä. Tämän lisäksi Kajaanilaiset lukupiirit tapasivat Lainan päivänä 8.2.2012.

Linkkivinkkejä kesään

• Panu Rajala kertoo käynnistään Kajaanissa 6.5.2012

• Tarja Kerttula lähettää kaikille lukupiiriläisille terveisiä. Hänen ajatuksiaan kirjoista voi lukea blogista ”Lukupiiri on sivuseikka”


Lisää kirja-arvosteluja, keskusteluja, vinkkejä ja linkkejä kirja-ihmisille löytyy sivustolta: http://www.kirjasampo.fi/fi


• Veikko Huovinen-seuran kesätapahtumia

• Kajaanin runoviikko

Antoisaa ja kaunista kesää! Kirjojen merkeissä tavataan.

Leena Marja Tikkanen

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti