24.5.2011

Once upon a time

Once upon a time : a world of enchantment and magic


Naxos 2010
Kuinka sadut soivat ? Miltä kuulostaa Hanhiemo tai Tuhkimo orkesterilla esitettynä ?

Se selviää cd-levyltä Once upon a time, jossa kuullaan satujen inspiroimaa klassista musiikkia.

1800-luvulla säveltäjät laajensivat inspiraatiolähteitään ja ryhtyivät etsimään innoitusta saduista ja muista fantasia-aiheista. Näin syntyi paljon uutta ooppera- ja balettimusiikkia.

Etenkin venäläiset säveltäjät käyttivät kansansatuja pohjana sävellyksilleen. Näin syntyivät mm. Prokofjevin Tuhkimo-valssi ja Rimsky-Korsakovin ooppera Taru tsaari Saltanista, johon sisältyy mm.tunnettu sävelmä Kimalaisen lento. Saman säveltäjän orkesteriteos Seherazada perustuu Tuhannen ja yhden yön satuihin ja sitä on käytetty etenkin balettimusiikkina.

Norjalaiset säveltäjät Grieg ja Halvorsen ovat myös säveltäneet kansantarinoita kuten myös amerikkalainen MacDowell.

Levy on tuhti paketti satumusiikkia ja sitä voi suositella vaikka luovan toiminnan tunneille virikeaineistoksi. (HH)

5.5.2011

Veirto, Kalle: Pelibunkkerin pojat

Kalle Veirto: Pelibunkkerin pojat. Karisto 2011.


Pelibunkkerin pojat kertoo 12-vuotiaista varhaisnuorista, jotka ovat intohimoisia konsolipelien pelaajia. Heidän vanhempansa eivät katso peli-innostusta hyvällä, vaan pyrkivät rajoittamaan poikien pelaamista ja valistavat terveellisistä elämäntavoista.

Pojat keksivät muovata aution naapuritalon ”Villa Rötiskön” varastorakennukseen salaisen pelibunkkerin, mutta vanhemmat löytävät heidän salaisuutensa ja siitä seuraa pojille ankaria pelikieltoja heti kesäloman alkajaisiksi.

Kirjassa kuvataan lahtelaista rivitalonaapuruston elämää ja perheiden erilaisia sääntöjä. Sääntöjä pyritään yhdenmukaistamaan, mutta vaikeuksia tuottaa Villa Rötisköön muuttavat uudet asukkaat: poikien kanssa samanikäinen tytär Annika ja hänen isänsä, joka on ammatiltaan peliohjelmoija ja kehittelemässä uudelle konsolille uusia pelejä.

Tästä eivät kaikki naapurustossa innostu, pojat kylläkin. Seurauksena on ennakkoluulojen aiheuttamia konflikteja. Uusia muuttajia odottaa naapuruston tiukkapipojen kirjelmä, joka ei saa yhteisössä varauksetonta kannatusta.

Kalle Veirto kuvaa erilaisia perheitä ja heidän erilaisia kasvatusperiaatteitaan. Peliohjelmoijan suulla otetaan kantaa pelaamiseen ja rajojen asettamiseen sille. Ajatus siitä, miten nuoret joutuvat ansaitsemaan peliaikansa, on varsin mielenkiintoinen.

Oma osansa kirjassa on myös pesäpallolla, joka on Annikan intohimo. Hän houkuttelee kirjan päähenkilön Josen ja muut nuoret mukaansa. Mainituksi tulee myös Sotkamon Jymy. PA.

4.5.2011

Lukupiiri jatkuu syksyllä 2011


Kirjaston lukupiiri kokoontuu jälleen syksyllä 2011, aiheena edelleen Veikko Huovisen tuotanto

Tarkempi aika ilmoitetan myöhemmin.
Syksyn alkajaisiksi keskustelemme kirjasta "Puukansan tarina".

Kevään 2011 kirjat olivat

19.1.2011
Mikäpä tässä(WSOY 1969)
Rasvamaksa (WSOY 1973)


16.2.2011
Pylkkäs-Konsta mehtäämässä ja muita erätarinoita (Otava 1976)
Ronttosaurus (Otava 1976)


16.3.2011
Lentsu : kertomus suomalaisesta räkätaudista (Otava 1983)


13.4.2011
Koirankynnen leikkaaja (Otava 1980)

4.5.2011
Ympäristöministeri : ekotarinoita (Otava 1982)


Lukupiiri on kaikille avoin ja maksuton. Kajaanin kaupunginkirjaston lukupiirin tarkoituksena on koota yhteen lukemisesta kiinnostuneita kerran kuussa. Tervetuloa mukaan!

Leena Marja Tikkanen
Kajaanin kaupunginkirjasto – Kainuun maakuntakirjasto
leenamarja.tikkanen(at)kajaani.fi
044-7100432