29.8.2016

Mari Kujanpää: Emman salainen toive



Mari Kujanpää: Emman salainen toive. Otava 2016.

Mari Kujanpää voitti Finlandia Junior –palkinnon vuonna 2009 teoksellaan Minä ja Muro. Tänä syksynä häneltä on ilmestynyt uusi teos, jonka päähenkilönä on viidesluokkalainen Emma. 

Emma haluaisi olla aivan tavallinen tyttö, mutta sitä hän ei ole. Hän on oppinut itse huolehtimaan itsestään ja viihtyy parhaiten omissa oloissaan. Ystäviä hänellä ei ole ja koulussa hän joutuu kiusatuksi äitinsä vuoksi. Emman äidin elämä on sekaisin eikä hänestä ole tyttärensä huoltajaksi. Isää Emma ei ole koskaan tavannut. Emma on juuri muuttanut asumaan ukkinsa ja mummonsa luokse. Naapurustoon muuttaa Harmaksen perhe, jonka elämä Emman silmissä näyttää ihanteelliselta. Isä, äiti ja kaksi tytärtä elävät harmonista perhe-elämää. Tytöillä on kaikkea sellaista, mitä Emma on toivonut: hienoja vaatteita ja hyviä harrastuksia. Emma ja hänen isovanhempansa ystävystyvät perheen kanssa, mutta Emma varautuu tulevaan. Hän pelkää, että se kaikki ei ole häntä varten ja kohta kaikki muuttuu. Hän yrittää olla mahdollisimman avulias ja tyytyä vähään, ettei aiheuttaisi vaivaa isovanhemmilleen ja uusille naapureilleen. 

Ukilla ja mummolla on kanala, jonne Emma pakenee usein juttelemaan huolistaan kanoille. Syksyllä Harmaksen perheen vanhempi tytär Emman ystävä Saima muuttaa kaupunkiin yläasteelle. Emma pelkää jäävänsä yksin, mutta alkaa sitten viihtyä häntä pari vuotta nuoremman sisaruksen Fredrikan kanssa. Emma huomaa yllätyksekseen, etteivät sisarukset ole luonteeltaan samanlaisia. Fredrika on eläväinen, iloinen ja rohkea keksimään touhua ja tekemistä. 

Elämä ukin ja mummon kanssa saa aikaa myöten Emman itseluottamuksen ja tulevaisuuden uskon kasvamaan. Sitten tulee sosiaalityöntekijän puhelu ja Emman on oltava valmis ratkaisuihin, jotka koskevat hänen ja perheensä tulevaisuuttaan. 

Kirjassa kuvataan hienosti ja uskottavasti nuoren yksinäisyyttä, epävarmuutta ja elämänkuvan muodostumista, tuntemuksia, joita monella varhaisnuorella on murrosiän alkaessa. PA  

26.8.2016

Lucinda Riley : Keskiyön ruusu.



Lucinda Riley : Keskiyön ruusu. 
Suomentanut Hilkka Pasanen, Bazar 2016 (671 s.)

Jos sade rummuuttaa kattoja ja kesäheila on kaikonnut tai uutisvirta ahdistaa, voi romanttisen viikonlopun viettää Anahitan ja Indiran seurassa. He tutustuvat toisiinsa ennen ensimmäistä maailmansotaa Intiassa. Ylhäisiin sukuihin kuuluvat tytöt saavat mahdollisuuden opiskella Englannissa, mutta joutuvat sotaa pakoon Astburyn kartanoon.

Anahita vaikenee nuoruutensa tapahtumista koko ikänsä, mutta testamenttaa päiväkirjansa nuorelle lastenlapselleen, Arille, joka ei voisi vähempää välittää. Lopulta Ari kuitenkin matkustaa isoäitinsä jäljille Lontooseen ja maaseudulle, Astburyn kartanoon, selvittääkseen Anahitan tarinan. Samanaikaisesti kartanossa filmataan amerikkalaista elokuvaa. Kartanon omistaja, joka on taloudellisista syistä joutunut vuokraamaan kartanonsa muiden käyttöön, suhtautuu penseästi niin filmiryhmään kuin Arin tiedusteluihinkin. 

Riley tunnustaa ihailevansa Bronten sisaruksia ja Jane Austinia. Juonenkäänteet muistuttavat esikuvista. Synkkiä salaisuuksia kätkeytyy myös kartanon historiaan. Kirjailija on kuitenkin onnistunut tuomaan kertomuksen nykyaikaan, se voisi toimia elokuvanakin. Paksu, mutta nopealukuinen kirja koukuttaa viereensä kunnes salaisuudet selviävät. (lmt)